Ryhm%C3%A4kuva%205.2.19.jpg

Hei,

olen Tuovisen Taina Satakunnan työ- ja elinkeinotoimistosta. Toimin Satakunnan EURES-neuvojana ja toimistoni on Harjavallassa. Siitä huolimatta alueeseeni kuuluu ihan koko Satakunta!

Heräsikö kysymys ”ai mikä EURES?”. EURES tarkoittaa eurooppalaista työnvälitysjärjestelmää, EURopean Employment Services. Komissio käynnisti toiminnan vuonna 1994 edistämään Euroopan Unionin jäsenmaiden välistä työvoiman liikkuvuutta.  Tänä vuonna tulee siis 25 vuotta täyteen! Sen jälkeen mukaan ovat tulleet ETA-maat ja erillissopimuksella Sveitsi. Tällä hetkellä mukana on 32 maata. Me EURES-neuvojat olemme komission kouluttamia ja tällä hetkellä meitä on noin 1000, Suomessa noin 35. Satakuntaan saamme tämän vuoden aikana toisenkin neuvojan.

Mitä me sitten teemme? Päällimmäinen tarkoitus on auttaa muualle EURES-alueelle työhön lähtevää ja myös muualta EURES-alueelta työntekijöitä kaipaavia. Tukeaksemme toisiamme näissä tehtävissä järjestämme EURES-kollegoillemme mahdollisuuksia tutustua toistemme maihin ja alueisiin.

Helmikuun alussa, 5. – 7.2.19, saimme Satakuntaan vieraaksi EURES-neuvojia muualta Euroopasta. Olimme kutsuneet 8 maata, 6 vastasi kutsuun myöntävästi. Niinpä pääsin emännöimään kollegoja Kyprokselta, Kreikasta, Italiasta, Portugalista, Hollannista ja Irlannista.

Tiistain 5.2.19 vietimme tiiviisti Porissa. Aamupäivällä tapasimme Team Finland-koordinaattorin ja alueen yrittäjiä, iltapäivällä tutustuimme Satakunnan Ohjaamoon. Mielenkiintoisia keskusteluja käytiin molemmissa! Keskiviikkona 6.2.19 SAMK järjesti Career Day-tapahtuman Porin Kampuksella ja päivämme kului siellä. Aamupäivällä vieraat yksitellen esittelivät oman maansa työpaikkamahdollisuuksia, iltapäivällä opiskelijat ja henkilökunta pääsivät lähemmin tutustumaan vieraiden kotimaihin ständeillä.

Keskiviikon iltapäivä ja alkuilta olivat vieraiden kannalta ehkä vierailun jännittävintä aikaa. Olin ennakkoon ilmoittanut ulkoilusta ja pyytänyt ottamaan mukaan mahdollisimman lämpimät vaatteet ja jalkineet. Odotukset olivat korkealla! Suuntasimme bussilla Köyliöön ja Pispan laavulle Köyliönjärven rantaan kelkkailemaan. Henkilöille, jotka näkivät lunta tai jäisen järven ensi kertaa elämässään, oli retki ikimuistoinen. Tovin kesti ihmetellä kelkkoja ja varsinkin sitä, että mistään ei näyttänyt löytyvän virtanappulaa. Ihmetys oli suuri kun kerroin, että ihan ihmisvoimalla liikkuvat moiset vempeleet. Hauskaa oli ja perisuomalainen makkaranpaisto nuotiolla kruunasi illan. Muisteltavaa jäi pitkäksi aikaa.

kelkat.jpg

Lukijoille saattaa tulla tunne, että koko kelkkailuretki oli turhaa ajanhukkaa. Niin ei kuitenkaan ole. Kelkkailun ja makkaranpaiston lomassa tutustuimme toisiimme paremmin ja kävimme keskusteluja maidemme yhtäläisyyksistä ja eroista. Kiitos kelkkaretken, syntyi ainakin Italian ja Irlannin kanssa melko tarkat jatkosuunnitelmat. Muidenkin osallistujamaiden kanssa tulee työskentely jatkossa olemaan huomattavasti sujuvampaa. Mitä paremmin tunnen kollegoja, sitä helpommin saamme asioita sujumaan!

Torstaina, vierailun viimeisenä päivänä, vieraat kertoivat TE-toimiston väelle skypellä työvoiman tarpeesta ja –tarjonnasta omissa maissaan. Iltapäivän vietimme Huittisissa Häppeninki19-tapahtumassa esittäytymässä huittislaisille opiskelijoille.

Viime viikon aikana olen saanut vierailta lukuisia sähköposteja, joissa on kiitelty mahdollisuutta tutustua Suomeen ja suomalaisiin lähemmin. Erikoisesti kiitosta ovat saaneet erittäin fiksut nuoret, joita vieraat tapasivat. Saamme olla nuorisosta ylpeitä!

Jos tämän lyhyen jutun perusteella edes vähän innostuit asiasta, ota rohkeasti yhteyttä.  Tämä koskee myös mahdollisesta työvoimapulasta kärsiviä yrityksiä. EURES-verkosto tarjoaa rekrytoinnit vaikka ”avaimet käteen” –periaatteella ja palvelumme on maksuton. Työpaikkasuomi- kielikoulutus on myös kauttamme mahdollinen. Nuoret saavat muualle EU-alueelle töihin lähtiessään mahdollisuuden komission Eka EURES työpaikka-tukeen.

EURES-kelkkailu.jpg

Palataanko asiaan?

T. Taina

taina.tuovinen(at)te-toimisto.fi puh. +358 295 045 186